perjantai 22. lokakuuta 2004

Herätys eilen ja tänään

Tämä on ensimmäinen kerta kun saarnaan suomeksi. Minulle on iso lohdutus, että Raamattu sanoo: ”Sana tappaa, mutta Henki antaa Elämää".

Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi. 2.Kor.3:6.

Tänään olemme vähän historiallisia. Päivän saarnan otsikko on "Herätyksen historia".

Olemme lukeneet herätyshistoriaa, kuinka syntyivät helluntaiherätys ja kansankirkon herätysliikkeet. Ne olivat niitä aikoja, jolloin viimeksi ihmismassat tulivat uskoon Pohjolan maissa. Olemme lukeneet Lewi Pethruksen, T.B.Barratin ja C. O.Roseniuksen kirjoituksia ym.

Mutta olemme saaneet lukea myös paljon nykyajan herätyksistä Kiinassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja niin sanotusta Pensacolan herätyksestä. Se, mikä meitä kovasti hämmästyttää ja ilahduttaa, on se tosiasia, että sanan saarna, itse sanoma ja kristillinen elämä ovat samanlaisia nykyajan ja historiallisen herätyksen keskellä! Ja mikä vielä enemmän tuo iloa, on se, että se sana ja se saarna, jonka Herra on meille antanut, on täsmälleen sama!

Viimeisinä 20-30 vuotena on Pohjoismaissa julistettu ainakin osa evankeliumia saarnastuolista, mutta ei koko evankeliumia.

Tilanne voi olla sellainen, että sinä haluat herätystä ja ihmismassojen pelastusta. Sinä kokeilet viittä tai kymmentä erilaista tapaa toteuttaa sitä. Menee yksi vuosi, menee kaksi ja yhtäkkiä 10 tai 25, ehkä 35 vuotta, eikä vieläkään herätystä. Ei edes mummi tai pikkusisko välitä tulla uskovaiseksi. Ehkä muutama henkilö tulee "pikkuisen uskovaiseksi", sillä tavalla puoleksi vaan, toinen jalka maailmassa -uskovaiseksi.

Kun sinä leivot pullia, tarvitset pulla-reseptin, siis valmistusohjeen. Yrität siis leipoa pullia. Mutta ehkä et käytäkään pulla-reseptiä, vaan yrität kalakukko-reseptillä ja perunamuusi-reseptillä ja ehkä käytät muutamaa pulla-reseptiin kuuluvaa ainestakin, mutta jätät pois kaksi-kolme tärkeää ainesosaa. Sitten innostuneena aukaiset uunin luukun ja toivot näkeväsi pullia ja huomaatkin, että siellä on se sama "musta mäskä", mikä siellä on ollut viimeiset 25-35 vuotta!

Jos haluat herätystä omassa elämässäsi ja muiden elämässä, sinun tulee käyttää sitä samaa herätys-reseptiä kuin kansankirkon herätysliikkeiden piirissä on käytetty tai helluntaiherätyksen ihmiset ovat käyttäneet. Yleensäkin samaa reseptiä, jota herätyksen ihmiset tänään käyttävät.

Nyt luen teille, mitä meidän suurten kristillisten seurakuntien perustajat sanoivat, miten he saarnasivat ja miten elivät. Lainaan ensin T.B.Barratia, Pohjoismaitten helluntailaista apostolia hänen kirjastaan "Helluntaiherätys ja peruskristillisyys", sivu 166-169: "Pyhä Henki tulee meidän sisimmässämme henkilöksi, joka täyttää koko meidän olemuksemme - ruumiin, sielun ja hengen - niin kuin veri virtaa meidän ruumiissamme tai niin kuin palava hehku täyttää jokaisen atomin raudan palasessa, joka on ollut tulessa tarpeeksi kauan... Kun Auttaja tulee, tuntee oman kelvottomuutensa ja mitättömyytensä syvemmin kuin koskaan ennen. Joku on sanonut, että ne, jotka ottavat vastaan Hengen kasteen, menettävät vanhan luontonsa niin, että eivät koskaan enää ole samoja ihmisiä kuin ennen olivat... He sanovat nyt samoin kuin Paavali: Minä olen ristiinnaulittu Kristuksen kanssa. En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa... He ovat menettäneet vanhan halun lihan tekoihin."

Luemme seuraavaksi kirjasta "Helluntaiherätys, sen synty ja alkukehitys". Kirjailija on Arthur Sundstedt, sivu 74: "Lehdessä The Apostolic Faith, sen ensimmäisessä numerossa helluntailaiset toivat esiin sen ohjelman, joka oli oleva heidän toimintansa perustana. He tekivät työtä uudistaakseen sen uskon, joka kerran oli annettu pyhille. Se merkitsi palaamista alkulähteille, vanhan ajan uskoon ja lähetystyöhön, jota toteutettiin telttalähetystyönä, ulkolähetyksenä, katu- ja vankilalähetystyönä ja tämä kaikki toteutettuna hengen yhteydessä. Saarnojen ydinsisältö oli: todellinen parannus, oikea mielenmuutos ja synnintunnustus ja sydämen halu jättää syntielämä, välien selvittäminen lähimmäisten kanssa, sydämen puhdistuminen Jeesuksen veren voimasta, vanhurskaus armosta, pyhitys, raamatullinen Pyhän Hengen kaste, jolloin saadaan kielillä puhumisen lahja, myös ihmeparantuminen uskon kautta ja Jeesuksen takaisin tulon odotus."

Vielä samasta kirjasta, sivu 55: "Silminnäkijöiden mukaan kokoukset olivat tällaisia: Aloitettiin yhteisellä laululla, sitten joku luki kappaleen raamatusta, Roberts (eli saarnaaja) astui esille puhumaan. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, kun hän puhui Kristuksen rististä, verestä, joka siellä vuoti meidän puolestamme, ja siitä rakkaudesta, joka sieltä säteilee meille. Antakaa tämän rakkauden voiman valloittaa teidät. Henki kehottaa teitä siihen. Hän toimii teidän keskellänne, mutta oletteko tulleet kastetuiksi Pyhällä Hengellä? Pyhän Hengen saamiseksi on neljä ehtoa: 1) vanha elämä täytyy jättää. Onko elämässäsi syntiä, jota ei ole tunnustettu Herralle? Siinä tapauksessa mene polvillesi. 2) Onko jumalasuhteessasi jotakin epäselvää, josta et ole tietoinen, onko se hyvä vai paha? Selvitä se, sellaista ei saa olla. 3) Tottele Pyhää Henkeä viivyttelemättä, ilman epäuskoa 4) Tunnusta Kristusta julkisesti ihmisille!"

Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Herätyksen resepti on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Mikä siis on herätyksen resepti? Miten sinä tulet herätykseen? Miten saadaan ihmiset sisälle pelastukseen?

Herätyksen resepti on:

1) Tulla täytetyiksi Pyhällä Hengellä niin, että Hän saa valloittaa meidät kokonaan niin kuin T.B. Barrat sanoi: "niin kuin veri virtaa meidän ruumiissamme tai niin kuin palava hehku täyttää jokaisen atomin raudan palasessa, joka on ollut tulessa tarpeeksi kauan..." Siis Pyhän Hengen ja Jumalan tuli meidän sisimmässämme. Miten täytyt Pyhällä Hengellä? Janoa koko sydämestäsi Herraa Jeesusta. Luetaan raamattua:

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan." Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. Joh.7:37-39.

Ja luetaan vielä 1. Johanneksen kirjeen toisesta luvusta:

Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa. 1.Joh.2:15.

Näin tekivät herätyksen ihmiset ennen, näin tekivät Kiinan ja Pensacolan herätyksen ihmiset.

2) Pyhitys. Et voi pysyä täynnä Pyhää Henkeä ja Jumalan tulta ilman pyhitystä. Herran tie on kapea, mutta täynnä ihanuutta ja kirkkautta. Mikä oli helluntaiherätyksen julistuksen pääsisältö? Luetaan taas: todellinen parannus, oikea mielenmuutos ja synnintunnustus ja sydämen halu jättää syntielämä, välien selvittäminen lähimmäisten kanssa, sydämen puhdistuminen Jeesuksen veren voimasta, vanhurskaus armosta, pyhitys, raamatullinen Pyhän Hengen kaste, jolloin saadaan kielillä puhumisen lahja, myös ihmeparantuminen uskon kautta ja Jeesuksen takaisin tulon odotus.

Mitkä olivat ne neljä asiaa, jotka olivat ehtona Pyhän Hengen saamiselle? Luimme niistä Herätys-kirjasta, luetaan uudelleen: Antakaa tämän rakkauden voiman valloittaa teidät. Henki kehottaa teitä siihen. Hän toimii teidän keskellänne, mutta oletteko tulleet kastetuiksi Pyhällä Hengellä? Pyhän Hengen saamiseksi on neljä ehtoa: 1) vanha elämä täytyy jättää. Onko elämässäsi syntiä, jota ei ole tunnustettu Herralle? Siinä tapauksessa mene polvillesi. 2) Onko jumalasuhteessasi jotakin epäselvää, josta et ole tietoinen, onko se hyvä vai paha? Selvitä se, sellaista ei saa olla. 3) Tottele Pyhää Henkeä viivyttelemättä, ilman epäuskoa 4) Tunnusta Kristusta julkisesti ihmisille!

Tämä on herätyksen resepti, yksinkertainen ja helppo.

Me julistajat voimme antaa teille ainoastaan sen kaikista tärkeimmän, mitä tarvitsette. Meidän kauttamme saatte tiedon. Pastori tai julistaja ei ole sinun Jumala-janosi tyydyttäjä. Nämä asiat ovat sinun omassa vallassasi ja sinun tulee ne hoitaa kuntoon. Pastori tai saarnamies voi vain antaa sinulle tiedon, mitä pitäisi tehdä. Tekeminen on sinun asiasi.

Joo, kyllä pastori tai julistaja voi myös välittää Jumalan voiman sinulle. Mutta se ei riitä. Suurin osa tekemisestä kuuluu sinulle. Pastori tai julistaja ei voi elää sinun elämääsi, asua kotonasi ja olla mukana joka paikassa rukoilemassa ja pitää kättään sinun pääsi päällä, että Herran voima tulisi sinulle joka hetki. Pastori tai julistaja voi auttaa sinua hengelliseen läpimurtoon ja auttaa sinua pysymään kirkkauden tiellä, kun hän jatkaa evankeliumin totuuksien saarnaamista sinulle ja rukoilemista puolestasi. Mutta arkipäivän elämässä sinun on itse käytettävä herätyksen reseptiä.

Teen sinulle nyt kysymyksen: mitä sinä haluat?

Jos haluat sitä samaa, jota herätyksen ihmiset ovat ennen vanhaan halunneet ja sitä samaa, jota nykyajan herätysihmiset haluavat, silloin sinun on käytettävä herätyksen reseptiä eli valmistusohjetta. Ei huomenna tai ylihuomenna, vaan nyt. Nyt on Taivasten Valtakunta tullut lähelle, niin kuin Jeesus sanoi (Luuk.10:9).

Kun olen pitämässä kokouksia, haluan tässä vaiheessa aina kutsua ihmisiä esille ja rukoilla heidän puolestaan kätten päälle panemisen kautta. Se tekee heille hyvää. Jos sydämesi on avoin Herralle ja tulet nälkäisenä, uskoen raamatun lupauksiin ja Jumalan totuuteen, silloin Herra koskettaa sinua.

Ja mitä teet sitten, kun tulet kotiin? Otatko raamattusi esille vai otatko tv:n kaukosäätimen käteesi? Notkistuvatko polvesi rukousasentoon vai käytätkö niitä urheilukentällä? Ja niin edelleen. Asia on sinun käsissäsi.

Herra Jeesus rakastaa sinua ja haluaa antaa sinulle parasta, ei maailman parasta, vaan Hänen parastaan: Jumalan voimaa ja iloa, sitä Jumalan elämää ja rakkautta, jonka hän on luvannut sinulle:

Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Jaak.4:8.

Aamen.

Copyright © Peter Kujala

Peter Kujala toimii pastorina Ruotsissa. Pääset hänen omille verkkosivuilleen tästä: http://www.jesusmissionen.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti